VL Sahkohyvitys 98dpi rgb

Takautuvasti maksettava sähköhyvitys

17.5.2023

Sähköhyvitys on kuluttajalle takautuvasti maksettava hyvitys korkeista sähköenergiakuluista, jonka sähkönmyyntiyhtiö, Korpelan Energia Oy, hyvittää sähkölaskussa käyttöpaikkakohtaisesti, henkilötunnuksella tehdyille sopimuksille. Sähköhyvitystä ei makseta sähkönsiirtolaskun osalta.

Korpelan Energian asiakas on oikeutettu sähköhyvitykseen, jos hänen sähkönmyyntisopimuksensa mukainen sähköenergian kokonaishinta on ollut yli 10 senttiä kilowattitunnilta marraskuun 2022 ja tammikuun 2023 välisenä aikana. Ensimmäisen erän hyvityksen määrä lasketaan marraskuun ja joulukuun 2022 sähkölaskuista. Toisen erän hyvityksen määrä lasketaan tammikuun 2023 sähkönmyyntilaskun mukaan ja se kerrotaan kahdella. Sähköhyvitystä maksetaan siis laskennallisesti neljän kuukauden ajalta. Sähköhyvitys on mahdollista saada myös, jos asiakkaalla on pörssihintaan perustuva sähkönmyyntisopimus. Hyvitys ei vaikuta muihin sähkötukiin.

Sähköhyvitystä ei tarvitse erikseen hakea, vaan maksamme hyvityksen automaattisesti asiakkaan sähkölaskussa. Sähköhyvityksen määrä on 50 prosenttia kotitalouden sähköenergian arvonlisäverollisesta myyntihinnasta.  Hyvityksen määrä on enintään 700 euroa kuukautta kohden. Kuukausittaisen sähkölaskun omavastuu on 90 euroa, ja hyvitys kattaa siis puolet tämän yli menevästä osasta. Hyvitystä ei makseta, jos hyvityksen määrä kuukauden osalta on alle viisi euroa.

 

Sähköhyvityksen maksaminen

Hyvityksen maksaminen on vaatinut muutoksia tietojärjestelmiimme. Merkittävä työmäärä sähköhyvitysten laskemisessa ja laskuille saamisessa on vaikuttanut oleellisesti maksuaikatauluun.

Sähkönmyyntiyhtiöille on annettu mahdollisuus hakea Energiavirastolta lisäaikaa hyvitysten maksamiseen, jota myös Korpelan Energia on hakenut. Olemme pysyneet aiemmin ilmoittamassamme aikataulussa ja ensimmäinen sähköhyvitys on tullut maksuun toukokuulla 2023 erääntyvälle laskulle. Jos asiakkaalle ei tule laskua toukokuussa, ensimmäinen erä maksetaan sitä seuraavalla laskulla. Vastaavasti hyvityksen toinen erä maksetaan sitä seuraavalla laskulla.

 

Maksuaikataulu:

  • Toukokuun laskuilla olemme nyt maksaneet ensimmäisen sähköhyvityserän asiakkaille, joilla on laskutusrytmi kerran kuussa tai kahden kuukauden välein.

  • Kesäkuussa erääntyvillä laskuilla maksamme toisen sähköhyvityserän asiakkaille, joilla on laskutusrytmi kerran kuussa.  

  • Heinäkuussa erääntyvillä laskuilla maksamme ensimmäisen hyvityserän asiakkaille, joilla on laskutusrytmi kolmen kuukauden välein. Heinäkuussa erääntyvillä laskuilla maksamme myös toisen hyvityserän asiakkaille, joilla on laskutusrytmi kahden kuukauden välein.

  • Lokakuussa erääntyvillä laskuilla maksamme toisen hyvityserän asiakkaille, joilla on laskutusrytmi kolmen kuukauden välein.

Huom! Mikäli sinulla on käytössä e-lasku, huomioithan, että pankkisi voi siirtää laskun ilman veloitettavaa summaa suoraan e-laskuarkistoon.

Järjestelmäteknisesti ei valitettavasti ole mahdollista valita laskua, mihin sähköhyvitys kohdistuu silloin, kun kyseessä on useampi sähkönkäyttökohde saman asiakasnumeron alla. Mikäli sähköhyvityksen määrä on suurempi kuin lasku, johon se kohdistuu, kirjataan ylijäävä sähköhyvitys ennakoksi, joka käytetään seuraavilla laskuilla. Ennakoksi kirjattu sähköhyvitys kohdistuu jatkossa kaikille muodostuville laskuille saman asiakasnumeron alla.

Jos haluat käyttää sähköhyvitystä kaikkiin samaan aikaan muodostuviin laskuihin, olethan yhteydessä Ropo Capitalin asiakaspalveluun, puh. 09 4246 1335 tai https://www.ropo-online.fi  

 

Päättyneet sähkönmyyntisopimukset

Päättyneiden sähkönmyyntisopimusten sähköhyvitykset työstetään asiakaspalvelussamme manuaalisesti, tavoitteenamme pysyä ilmoittamassamme maksuaikataulussa. Myös näiden osalta noudatetaan pääosin asiakkaan valitsemaa laskutusrytmiä.

Päättyneiden sähkönmyyntisopimusten sähköhyvityksistä muodostamme hyvityslaskun asiakkaalle. Mikäli et ole vielä ilmoittanut asiakaspalveluumme tilinumeroasi palautusta varten, saat hyvityslaskun mukana tilinumeropyynnön sekä toimintaohjeet.

Mikäli osoitetietosi ovat muuttuneet sähkönmyyntisopimuksen päättymisen jälkeen, ilmoitathan uudet yhteystiedot asiakaspalveluumme, jotta hyvityslasku tavoittaa sinut.

 

Lisätietoa muun muassa y-tunnuksella sähkösopimuksen tehneen mahdollisesta oikeudesta sähköhyvitykseen löydät kotisivuiltamme, sivulta:

Takautuvasti maksettava sähköhyvitys 

 

Kysyttävää sähköhyvityksestä?

Mikäli asiakkaillamme on kysyttävää sähköhyvitykseen liittyen, vastaamme mielellämme kysymyksiin sähköpostin tai WhatsApp-kanavamme kautta:

S-posti: asiakaspalvelu(at)korpelanvoima.fi

WhatsApp: 044 774 7260 tai kotisivuiltamme löytyvän WhatsApp-palvelun kautta

 

Lähde: Energiavirasto

Lisätietoa Energiaviraston sivulta: Sähköhyvitys ja muut valtiontukimuodot



Siirry "Uutiset ja tiedotteet"-sivulle