Asiakaskokemus Jukkolan 98dpi rgb 1200x500px

Jukkoloiden juuret ovat syvällä Lohtajan mullassa

2.4.2018

Jukkolan tila ja suku ovat aina eläneet maidosta 

Heidän uskonsa maahan ja maatalouteen on vankalla pohjalla, kuten muillakin lohtajalaisilla tiloilla.  -Jukkolanmäen vanha puoli on rakennettu vuonna 1775, ja maito on aina tuonut leivän talon pöytään. Niin nytkin, vaikka lypsykarjaa siellä ei enää olekaan, Jukkola Food Oy:n myyntijohtaja ja yrittäjä Eveliina Jukkola kertoo.

Jukkolan suvun maidontuotannosta vastaa tätä nykyä Eveliina Jukkolan serkku ja yksi Jukkola Foodin omistajista, Jussi Jukkola. -Hänen tilallaan tuotettu maito käytetään täällä meillä muun muassa leipäjuuston, jogurtin, salaattijuuston ja maitorahkan ja piimän valmistukseen, Eveliina kertoo.

Ihan kaikkeen Jussi Jukkolan maito ei kuitenkaan riitä, sillä Jukkola Food Oy käyttää vuodessa noin 500 000 litraa maitoa.  -Parhaina vuosina, kun teimme Pirkka-leipäjuustoa, maitoa kului lähes miljoona litraa vuodessa ja nyt tavoittelemme uutta kasvua uusilla tuotteillamme, kuten Mustajussi-tuorejuustolla, joka tulee valtakunnalliseen myyntiin toukokuussa, hän jatkaa.

Loput maidot, mitä Jussi Jukkolan lehmät eivät ehdi tuottaa, kerätään muilta Lohtajan, Kälviän ja Kokkolan maitotiloilta.  -Ostamme maidon Valiolta käsittelemättömänä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että maitoauto tuo maidon meille suoraan tilalta.

Puhtaus on puoli ruokaa

Suora toimitus on yksi Jukkola Foodin tuotannon kulmakivistä, sillä puhdas lähiruoka on heille ykkösasia. -Me emme käsittele maitoa tarpeettomasti, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki tuotteemme valmistetaan homogenoimattomasta maidosta. Tällöin maidon rasvan määrää ei vakioida, mikä tekee tuotteistamme yksilöitä, Eveliina Jukkola sanoo.

Lieneekö tässä yksi syy, miksi Jukkola Foodin omistajat ihastuivat ikihyvikseen Eveliinan pikkusiskojen, Annamari ja Marjaana Jukkolan ideaan ryhtyä valmistamaan kasvimaitopohjaisia tuotteita ihan oman, Mö Foods Oy:n alaisuudessa.  -Olen koulutukseltani elintarviketieteiden maisteri ja työskentelin silloin vielä Valiolla. Veri veti kuitenkin koko ajan tekemään jotain omaa, Mö Foods Oy:n toimitusjohtaja Annamari Jukkola kertoo. Marjaana Jukkola valmistuu pian graafiseksi suunnittelijaksi ja vastaa suvun yritysten graafisista ilmeistä ja tuotepakkauksista.

 -Ekologisuus on meille kummallekin tärkeää ja koska kasvisruoan suosio on nyt kasvussa, tartuimme tuumasta toimeen. Yrityksemme toimii Jukkola Foodin tiloissa.

 Mö Foods Oy valmistaa ja myy tällä hetkellä kolmea eri makuista kaurajogurttia, joiden kotimaisuusaste on lähes sata prosenttia.  -Banaanijogurtin banaani on luonnollisesti tuotettu muualla, Annamari nauraa.  Mö Foods Oy:n ekologinen ajattelu näkyy myös tuotteiden pakkauksissa, joissa on käytetty 50 prosenttia vähemmän muovia kuin tavallisissa pakkauksissa. -Tuotteen ympärillä oleva pahvi on tehty kierrätyspahvista. Kauratuotteemme sopivat niin maito- kuin soija-allergikoille.

Yhteistyö on kaikkien etu

Kun Eveliinalta ja Janne Jukkolalta kysyy, onko kauramaidosta ja lehmänmaidosta tehtyjen tuotteiden välillä ristiriitaa, kumpaakin hymyilyttää. -No ei ole. Kun Annamari ja Marjaana esittelivät meille ideansa, se tuntui meistä heti hyvältä. Etenkin minusta, sillä olen työskennellyt täällä meistä kaikista pisimpään, 20 vuotta, yrittäjä Janne Jukkola kertoo.

Serkukset vakuuttavat kasvipohjaisten tuotteiden lisäävän kuluttajien vaihtoehtoja. Yhteistyö tuo kummallekin yritykselle synergiaetua.  -Kuluttajaa on kuunneltava tarkalla korvalla ja olemme olleet iloisesti yllättyneitä Mö Foodsin saamasta positiivisesta palautteesta.

Kun molemmat yritykset ovat sopivan pieniä ja ketteriä, kaikki hyötyvät, serkukset pohtivat.  Sekä Jukkola Foodin että Mö Foodsin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tuotannon ja myynnin kasvu.  - Tavoitteemme ovat kovia ja kumpaankin yritykseen on tulossa isoja investointeja, Janne Jukkola arvioi.

Jukkola Foodin graafinen ilme on peräisin Eveliina Jukkolan pikkusiskon Marjaana Jukkolan kynästä.  -Tämä takana on helppo seistä, Eveliina Jukkola iloitsee.

Jukkola Food Oy ja Mö Foods Oy ovat täynnä positiivista energiaa

-Töitä on ihan mielettömän hauska tehdä. Yritysten kehittäminen ja omien käsiensä työn jäljen näkeminen tuntuu hyvältä, Janne, Eveliina ja Annamari Jukkola vakuuttavat.



Siirry "Blogi"-sivulle